Ma. 26.3. olin vauvojen osastolla. Ei kovin näppärästi suju pienten vauvojen käsittely. Pienten ihmisten pukeminen ja vaipan vaihto on ihan tavallista työtä, mutta tottumista vaatii. Juttelin monenlaisista asioista senior supervisorin kanssa. Tutkailin lasten kansioita ja lääkitysten hoitomerkintöjä. Satuin nyt näkemään lastenlääkärinkin, käy kahdesti viikossa. General practitioner käy kolmesti viikossa, mutta ellei ole tarvetta, hän saa puhelimitse tiedon, että ei silloin tule. Tänään lähdin klo 16 pois harkasta, koska Jobiilissa alkaa syksyn harjoittelupaikkojen haku kello 17.00.

Kävelin kämpille ja laitoin lap topin valmiiksi että kun hetki koittaa, olen valmiina varaamaan paikan. Helmikuinen muutto toiseen maakuntaan aiheuttaa sen, että haen sairaalaan, jonne en ole jalallani sisään astunut koskaan elämässäni. Onneksi oma oppilaitos toimii neljällä paikkakunnalla ja mihin vain näistä kampusalueista voi haun kohdistaa. Ongelmat alkavat heti. Järjestelmään sisään kirjautuminen ei meinaa onnistua. Muka ei ole ryhmätunnusta, vaikka taatusti on asia kunnossa. Eikun uudestaan selainta päivittämään ja odottelemaan, haku pomppaa useasti pois tiedotuksella: varaus ei onnistunut, yritä uudestaan tai jotain tähän suuntaan. Raivostuttavaa. Olen varma, että hyvillä ja nopeilla yhteyksillä varaavat opiskelijat vievät parhaat paikat ja noinkohan tästä mitään tulee. Mutta ihme tapahtuu, 17:12 avautuu hetkeksi mulle tilaa ja saan hädissäni ruksattua 10 viikkoa ainoaan harkkapaikkaan, jonka sain auki, suljetulle psykiatriselle osastolle. Paikka ei ihan satasella vastaa syventävien opintojen sisältöä, mutta viitekehys on oikea ja uskon opettajan hyväksyvän tämän paikan. Siellä sitten olisin elettävän vuoden 10 viimeistä viikkoa harjoittelussa. Tahdoin tarkoituksella vetää harkkaviikot ihan vuoden loppuun, jotta jää aikaa tehdä tätä koskeva teoria kohtuullisen hyvin ja lisäksi saada opparin suunnitelma esitettyä seminaarissa. Riippuu tulevasta kesästä, miten paljon saan opparisuunnitelmaa tehtyä kuviteltujen kesätöiden ohessa. Eka kesä vuosiin, että en maaliskuussa pysty osoittamaan paikkaa, josa olen kesätöissä, kiitos muuton. Entinen kesätyöpaikka on liian kaukana.

Päivän tunteeksi kirjaan vihaisuus: eletään Suomessa, joka mainittu tietotekniikan mallimaana jne. Jo viime syksynä sai pelleillä Jobiilin kanssa ja vastuutahot eivät ole viisastuneet edellisistä ongelmista, olen tosi vihainen. Tunnustan samantien, että en itsekään osaa edes alkeellista C-kieltä, eli en koodausasioista ymmärrä mitään, mutta maassa on paljon huippuväkeä tältä alalta, miksiköhön tämä tunarointi on mahdollista. Ehkä järjestelmän omistava oppilaitos osaisi antaa jotain vastausta.

Kuvia en saa ottaa harkasta, mutta pihapiirin puusta nappasin kuvaan tän linnun. Kyyin englanninielistä nimeä, mutta oli outo mulle eikä jäänyt mieleen, näitä on kuulemma monia alalajeja. Mut kuiteski nätti lintu, mutta karmean paha ääni, Mikä sitte lieneekin.

Ti. 27.3. Vauvojen syöttämistä, hyssyttelyä, pukemistaja vaipanvaihtoa. Sairaanhoitaja selitti lääkkeenjakorutiinit. Sanoi, että kahden sairaanhoitajan lääketarkistusta ei käytetä. Aion loppuraportissa ehdottaa, että koska vuorossa on vain yksi sairaanhoitaja, hän jakaisi lääkket siten, että seuraava sairaanhoitaja tarkistaisi ne ja jakaisi. Tämä sopisi etenkin po. lääkkeille mutta nesteitä ei tietty oteta puolta vuorokautta ennen käyttöä valmiiksi. Kivi putosi illalla sydämeltä siinä, että sähköpostin mukaan hätäpäissä tehty varaus on pätevä.

Illalla taas ukkonen jyrisee kuten eilen illalla. Näköjään tää sadekausi on tällä kertaa tätä että pimeän aikaan tulee ukkosta ja vettä. Tunteeksi kirjaan huojennus, toi harkkapaikka rasitti tosi paljon, on nyt edes joku paikka fillarimatkan säteellä kämpiltä.

Ke. 28.3. Pääsin mukaan Children´s Chamber -nimisessä paikassa. Meitä lähti driverin lisäksi 4 henkilöä koska 4 vauvaa vietiin oikeuteen. Hylätyn vauvan laillinen huoltajuus saadaan, kun New Life Home hakee huoltajuutta kahteen kertaan. Eka kerralla niin kuin nyt oli näillä, Magistrate esitteli tuomarille jokaisen vauvan taustan, yleensä tausta oli abandoned and rescued by a good samaritan. Nämä yleensä poliisiasemalle päätyvät ja sieltä heti turvaan sopivaan paikkaan, kuten tähän mun harkkapaikkaan. Kun vauva on esitelty eka kerran oikeudessa, siinä on puilen vuoden jakso ja toki poliisi yrittää jäljittää äitiä, joskus onnsituu, usein ei ja ajan kuluttua umpeen, vauva esitetään oikeudelle uudestan ja koska huoltajaa ei olesaatu vastuuseen, huoltajuus siirtyy laillisesti tälle harkkapaikalle ja aikanaan adoption myötä sitten kasvattivanhemmille.

Vauvojakun oikeuteen vietiin niin nappasin auton ikkunasta joitakin kuvai matkalta. Nämä kyytiä odottavat kuskit ovat siinä tarjolla uppopäivät toisensa jälkeen, on sekin ammatti. Toisaalta, ei niitä työllistymismahiksia niin vaan ole.

Oli jännä kokemus siellä oikeudessa istua vauva sylissä. Onneksi tuomari käsitteli vauvat heti putkeen alta pois ja päästiin lähtemään siedettävän ajan päästä pois. Tää lasten tuomioistuin oli tosiaan sitä. Siellä oli poliisin vartioimina nuoria, enimmäkseen poikia, ehkä siinä 12-15 vuotiaita odottamassa asiansa käsittelyä. Mentiin jotain 9.15 paikalle ja noin puolen tunnin kuluttua kuului sisäovesta koputus ja kaikki nousivat ylös tuomarin saapuessa. Hän sitten nyökkäsi antaen näin luvan istua. Kaikki käsittelyä odottavat istuivat paikalla ja kaikki kuulivat toistensa tapauksen käsittelyn, ei yksityisyyttä. Tuomari istui pikku salin etuosassa muita ylempänä, hänen edessään oli pikku pöytä, jossa oli tuomarin avustaja, joka käsitteli papereita siinä ja sitten saman pöydän ääressä olivat asianajajat, kysyinkin harkkapaikassa, oliko se lakimies, joka esitteli vauvojen tapaukset, mutta tuota magistrate -sanaa mulle vastauksessa tarjottiin, joka puhui lasten puolesta tuomarille. Pois lähtiessä kumarrettiin kevyesti tuomarille. Olipahan tuokin kokemus nyt koettu. Ulkoisesti hyvin vaatimaton rakennus, hyvin aidattu ja poliisien vartioima toki. Loppupäivä meni totutusti vauvojen hoidon parissa. Jos aikaa jää ennen lounasta, menen syöttämään muutaman crawlersin toiselle osastolle, jonne nämäkin pikku piltit päätyvät, kunhan puoli vuotta ovat tässä babypuolella. Näen pari amerikkalaista merkittävää lahjoittajaa, ottavat joitakin kuvia ja menevät Nairobin  yksikköön täältä. Lahjoitusten varassa mennään kokonaan, lahjoittajat ovat olellinen lenkki tässä karusellissa, ilman heitä kone yskii välittömästi.

To. 29.3. Herään yöllä monta kertaa, hiottaa ja vessassa käyn muutamia kertoja. Herään vasta varalla olevaan herätyskelloon, ekana soiva kännykkä oli yöllä mennyt oudosti sekaisin (kyllä: kyseessä on windows-käyttiksellä varustettu Nokia -nimeä kantava historiallinen laite, eläkkeellä muuten, mutta hoitaa herätyskellon virkaa ja toimii siinä, kun en löydä androidiani ja pitää siihen soittaa). Olin ihan sekaisin, tosi väsynyt ja puolittain zombina tein aamutoimet ja ihmettelyyn ei ollu aikaa, aamupalaa helttaan ja tien päälle kävelemään. En varsinaisesti kokenut olevani sairas eikä kuumeinen olo. Työpaikalla kuulostelin oloa ja arvioin itseni kykeneväksi olemaan pienimpien lasten osastolla, koska laitoin oloni huonon yön piikkiin. Ei ollut oikein nälkäkään. Pakotin itseni syömään paikallista leipää ja otin teetä hitaasti juoden. Iltapäivää kohti olo parani, mutta ei niin huipuksi, että olisi ruoka maittanut illalla. Normipäivä, vauvoja hoidin, mutta väsymyksen takia työ sujui hitaammin. 

Pe. 30.3. Klo 7-18 harkassa. Alle kolmekioisen vauvan kylvettäminen ei ole kauhean sujuvaa, mutta kyllä siitä selviää näköjään. Halusin olla lääkekierron mukana, koska se ajoittuu mun harkkatuntien ulkopuolelle normaalisti. Hoitopuolen ylin johto eli johtajan rouva kävi pyytämässä lounaalle ja menin ko 13 johtajan talolle. Siellä 7 nuorta harjoitteli yhteen laulamista moniäänisesti, taitavia olivatkin, näin he lauloivat ja johtaja korjasi vähän väliä äänenkorkeutta ja lausumista: Come to the table of mercy / Prepared with the wine and the bread / All who are hungry and thirsty / Come and your soul will be fed. Ymmärsin laulun aiheen siten, että kun täällä on Good Friday niin se selittää lauluvalinnan.

Toi rapeakuorinen leipä, chapati se lienee, niin se on todella herkullista ja toi kastike, en sit iiä, oliko linssejä ja kikherneitä tai mitä, mutta riisin kanssa erittäin hyvää. Kastiketta santsasin pari kertaa.  Sitte oli makea pottu ja vaaleita kasviksia. Käsien pesulle ohjatiin vessaan. Mitään ruokajuomaa ei ollut, täällä ehkä syödään ilman juomaa ja teetä litkitään usein. Tällaista johtajan rouva tarjosi ja oli hyvää.

Kun tulin johtajan talolta harkkaan, hetken päästä tuli yllätys: minulle tarjottiin henkilökunnalle valmistettua ruokaa. Valkoista ugalia eli maissijauhoista tehtyä puuroa, kiinteä sellaista. Sitten oli vihreitä kasviksia ja vuohenlihaa. Ei hullumpaa, kyllä tuon vuohenlihan söi. Olin jo melko täysi aiemmasta ruoasta, joten ugalia jäi tähteeksi.

Lääkekierto oli hyvä olla mukana. Muutamille lapsille lääkkeen ottaminen vaati päättäväisiä otteita vastustelun takia. Vauvojen HIV-profylaksia menee tällä hetkellä pikatestin perusteella parille vauvalle, mutta tilanne voi muuttua kun aikaa menee - tulos voi ollakin negatiivinen myöhemmin. Tulipahan harjoiteltua erittäin hankalasti lääkettä ottavan lapsen lääkitystä.

Päivällä isot pojat ilmestyivät läheiseltä asunnoltaan tähän isompaan yksikköön. Pelailivat jalkapalloa pihassa ja kävivät katsomassa eri osastoilla olevia lapsia. Henkilökunta välillä patisteli heitä pois jos olivat tiellä liikaa.

La. 31.3. Aamulla menin aamuhartauteen ja siellä olikin kuukauden viimeisen päivän takia jokaisella puheenvuoro. Mun vuoron kohdalla kerroin, miten olen aikanaan kokenut Jumalan olemassaolon todellisena ja juuri omalla kohdalla todella todeksi, kun nyt olen mielestäni jonkun sortin seurakunta-aktiivi, ainakin näin oli ennen opintoja, jolloin oli enempi aikaa olla mukana jopa avioparityössä. Englanniksi kun mulla toi puhuminen ei ole kovin sujuvaa niin lyhyesti vain esitin pääasian, joka mulle eniten merkityksellinen. Hartauden jälkeen sain palautetta että olen kehittynyt fellowshipissä. Sanoin, että kun toi kielitaito on niin heikko niin rohkaisivat  että on sujuvoitunut. Onhan se tosi, että kun pakosti on kaikki sanottava puhuttava sllä englannilla mitä on, niin kait se ilmaisu vähitellen kehittyykin.

Hartauden jälkeen eräs työntekjä lupasi escort mut sinne isojen poikien kämpille. On muuten hieno juttu, että joku lahjoittaja oli aikanaan lahjoittanut merkittävän summan, jolla harkkapaikka saattoi ostaa poikien asuntolaksi sopivan ison omakotitalon aidatulla tontilla. Nyt siellä asuu yhdeksän poikaa, vanhin 17 täyttänyt ja nuorimmat alun toisella kymmenellä. Hyvin käyttäytyviä poikia. Paikalla on house mama, mulle sanottiin very mature hoitaja, joka osaa käsitellä poikia kuten pitää. Pojilla on vastuutehtävät ja kouluahan he käyvät arkena ja herätys täällä on tosi aikaisin koulupäivinä. Kouluaamuina hartautta ei ole, iltaisin on ja vapaapäivisin aamuin ja illoin. Sinä noin yhteentoista asti olin poikien kanssa opiskeluhuonessa, jota laittoivat siistiin kuntoon ja siinä uunoa ja jotain muistipeiä korteilla pelasivat ja uunoon otin myös osaa.

Koska olin eilen luvannut pojille, etä tuon lap topin niin pojat sitä odoti. Heillä on vanha kuvaputkitelkkari ja siinä kuulemma näkyy vain yksi kanava. Eihän heillä ole puhelimia, läppäitä tai ipadeja tai muuta. No, mie sitten jaoin omasta puhelimesta netin läppärille ja nääytin esttelyvideoita Suomesta ja sitten pojst sai katsoa youtubelta elokuvaa ja kyllä he toimintaleffoja löysivät ja samoin paikallista räppärimusiikkia. Jonkun verran veristä jälkeä siinä oli mitä pojat katsoivat, mutta heillä oli tieto, mitä etsiä, joten ehkä koulussa ovat päässeet nettiin tutustumaan kun osasivat kyllä etsiä.

Söin poikien kanssa aamupalaa, teetä ja makea pottu. Lounaalla oli siellä puoli kahden tienoilla keittobanaanista tehtyä muhennosta. Suolaa vaan siihen vähän ja vettä kyytipojaksi. Tarvitsin vettä, mutta pojista vain yksi otti mukilla vettä, mulle olisi tullut huono olo jos en juonut vähän väliä pikkuisen, vaikka sisätiloissa oltiin. Mietin päivän tunteeksi myötätuntoa. Mietin poikien tilannetta kun tulevat aikuisuuteen. Ei ketään sukulaista maassa, joka on sukukeskeinen. Ei helppo startti, mutta harkkapaikka osaa tehdä kevennetyn laskeutumisen aikuisuuteen. Mama komentaa pojat puoli viideltä iltatoimiin eli suihkuun ja sitten lounaalle. Lähden 16.40 yhden pojan saattaessa että varmasti osaan oikealle kadulle, jossa pääasiallinen harkkapaikka sijaitse. Pojille oli varattu iltaruoka varmen näköjään vajaan kilon kimpale meikäläistä jauheihaa muistuttava nyssykkä. Kuulin, että yleensä se on cow meat kun lihaa tarjotaan. Kuulemma aiemmin ollut jotain pikkukalaa, mutta nyt sitä ei ole ollut. Mutta jostain se proteiini on saatava. Leipää ei tarjottu aamupalalla eikä lounaalla, ehkä se oli varattu ltapalaksi tai lounaan kanssa. Samaa vaaleata leipää näytti olevan pahvilaatikossa, mitä olen nähnyt aiemmilla viikoilla.

Kokonaisuutena tällä viikolla on tullut uutta nähtyä ja se on toki tarkoituskin. Hieman olen jo harjaantunut näkemään hieman erilaisia tapoja hoitaa ja kohdata lasta. Yleisesti hoito on hyvälaatuista ja en osaa merkittäviä asioita sanoa, että olisi pahasti pielessä.