Olin jo eilen eli su. 6.5 kiikuttanut opettajalle harkkapaperit allekirjoitettavaksi. Lauantaina vasta sain käännetyksi kaikki omat reflektoinnit ja omat tavoitteet englanniksi, meikäläisen rallienglanti kun on vähän sinnepäin kaikilla mitareilla niin tää meni hitaasti. Pitää tosin myöntää että on tässä puhumistaito vähän petraantunut, mutta on se edelleen aika kömpelöä kun en automaattisesti ajattele asioita englanniksi niin se hidastaa. Kävin sunnuntaiaamusta klo 8 Citam -kirkossa, koska opettajalta olin varmistanut, että hän tulee sinne, sain siellä jätettyä paperit. Hän sitten antoi kyydin keskustaan ja kävelin sieltä kaupassa käytyäni kämpille tekemään mielenterveysharkan korvaustehtävää.

Ma. 7.5. 

Olin New Lifella klo 6.40. Kamppeet päälle ja menin moikkaamaan erityislasten osastolla kouluun lähteviä tyttöjä, pojat olivat jo menneet eri kouluun. Aivan harkan alussa kolme tyttöä oli jalan virheasennon korjausleikkauksessa ja heillä oli kevytkipsi polven ja nilkan välissä 6 viikkoa ja kulkivat walkerilla silloin sisällä ja eivät olleet koulussa. Nyt vika viikolla oli kiva nähdä tytöt kun jalassa ollut kipsi oli pois ja kävelivät paremmin, yhdellä heistä tulee ilmeisesti vielä korjausleikkaus. Mulle kerrotun mukaan suomalainen lääkäri oli ollut leikkaamassa nämä tyttöjen jalat. Jonkun telkkariohjelman näin jokunen vuosi sitten, jossa kesäloman aikana eräät kirkkokunnan jäsenistöön kuuluvat lääkärit kävivät tekemässä vapaaehtoistyönä leikkauksia, nimenomaan ortopedisia leikkauksia olivat. En sitten tiedä, oliko tämä tyttöjen leikkaukset tehnyt ryhmä samaa tai muuta porukkaa, mutta hyvä joka tapauksessa, että jotkut lääkärit ovat mukana tällaisessa toiminnassa ihmisten terveyden hyväksi. 

Olin erityislasten osastolla tämän päivän. Erikoisen mukava oli nähdä kymmenen vuoden kieppeillä iältään oleva autistipoika, johon en aiemman kuuden viikon jaksolla saanut kontaktia. Nyt tuli iloisena halaamaan. Olin hyvällä mielin tästä. En ole autistien kanssa toimimisen erityisasiantuntija, mutta luottamuksen rakentaminen vie ainakin aikaa.

Senior supervisor pyysi minua mukaan the world orphans day tapahtumaan Nyamasaria primary schoolille. Olin valmis sinne menemään, pakettiautoon lastattiin monta säkillistä vaatetta, kenkiä ja leluja, jotka oli liian heikkoja New Lifen tasoon, tai kuluneisuutta vähän, mutta täysin pidettäviä vaatteita, samoin yksi syöttötuoli. Koulu oli hieno, saksalaisten rakentama, melko uusi ja siis hyvässä kunnossa. Iso juhlasali täyttyi yleisöstä kun esitykset alkoivat. Lapsilla oli paljon ohjelmaa. Sosiaalityöntekijät ja pari muuta työntekijää osallistui päivään. Komea torvisoittokunta lapsista oli paikalla ja rummun tahdissa monta sataa lasta marssivat pienehkön lenkin. Sitten takaisin ja soittokunnan johtaja ilmoitti osaston tarkastavalle henkilölle ja tarkastus suoritettiin juhlallisesti kuten presidentti tarkastaisi sotilasosastoa rivi riviltä.  Valitsin monista kuvista tänne sellaisen, että henkilöiden kasvot eivät ole juurikaan tunnistettavissa. Porukkaa oli sen verran paljon, että aina joku käveli kuvaan kun otit kuvia. Älyttömän huono tie sinne meni, Pakettiauton pohja jossain raapi maahan mutta sinne päästiin ja pois. Korkea maavara ja neliveto olisi poikaa.

Pyysin saada päästä kotiin kolmen äikaan, kun korvaustehtävän kirjoittaminen ahdistaa, sitä väkersin illalla. Tultiin vähän ennen kolmea takaisin harkkapaikkaan. Lounaana oli tilaisuudessa limsapullo ja vaaleaa leipää pieni pussillinen. Oikea lounas olisi pitänyt olla 1000 KSH pääsymaksuun mutta sitä ei ollut.

Ti. 8.5.

Olin taasen tänään erityislasten osastolla poikien kanssa. Henkilöstö on valittu siten tänne erityislasten osastolle, että tyttöjä hoitavat naispuoliset työntekijät ja poikia hoitavat miespuoliset työntekijät. Täällähän vanhimmat osaston asukkaat ovat jo siellä14-15 vuoden hujakoilla. Tällä viikolla ja kahdella edeltävällä samoin on ollut Leedsistä eli Englannista kotoisin oleva pariskunta auttamassa ja he ovat säännöllisiä lahjoittajia ja ovat täällä noin 3 kuukauden välein muutamia viikkoja kerrallaan. Ovat jo eläkkeellä ja heillä on joku yritys siellä kotopuolessa. Hienoa nähdä näin sydämestään työtä tukevia ihmisiä. Muutamat tytöt ryhmästämme Suomesta ovat myös tällä viikolla tutustumassa NLHT:n toimintaan. Päivärutiinit ovat melko selkeät: ekana herätellään ja autetaan pyörätuoliin pojat ja aamupapalle, avustetaan ruokailussa, käytönnössä kaikki pojat tarvitsevat täyden syöttöavun, diagnoosina esimerkiksi cerebral palsy. Aamupalana voi olla vaikka keittobanaania, protskuna kananmunaa tai herneitä/papuja kastikkeessa ja juotava puuro. Sitten aamupesulle, hampaat ekana harjataan, avustettuna suihkutuolissa tai kiinteällä, pehmustetulla pesutasolla pesu ja sitten pukeutumaan asuinhuoneen puolelle. Kaksi työntekijää kun on vahvuudessa tyttöjen ja poikien puolella, niin toinen on kylppärissä ja tuo puhtaan lapsen toisen puettavaksi. Vaippa, jos tarvitsee, iholle suojavoidetta, vaatteet päälle, sukat ja kengat jalkaan ja pyörätuoliin tai rattaisiin riippuen lapsen koosta. 

Lakanat vaihdetaan kerran viikossa, mutta kastuneet aina muulloinkin. Kello yhdeksältä alkaa päivä yhteisellä kokoontumisella ruokasalissa. Siinä opettaja, fysioterapeutti ja hoitajat ovat läsnä. Lauletaan paljon lauluja, joilla siirrytään eri toimintaan, kuten "now it's time to go to school, go to school, on this tuesday morning". Isot lapset, jotka eivät käy ulkopuolella koulussa, ovat opettajan opetuksessa mukana, siellä ovat myös vanhimmat toddlersit. Siellä käydään läpi viikonpäivät, montako lasta on mukana ja opettajalla eri teemat mitä hän kulloinkin opettaa, kuten värejä, eläinten nimiä tai kuukausia tai tunteita esimerkiksi. Sitten on palikoilla harjoittelua, palikat pitää osata laittaa kokojäörjestykseen tai värin mukaan tms. Koulunkäyntiin kykenemättömät, esimerkiksi vaikeampi kehitysvamma ja sokeus, nämä lapset ovat  kymmeneen asti aististimulaatioharjoituksessa. Kymmenen jälkeen on ulkoilu. Osa erityislapsista harjoituttaa jalkalihaksia siten, että heidät autetaan ja valjailla kiinnitetään kävelytelineeseen, johon saavat itse antaa vauhtia, hoitaja kulkee vierellä koko ajan. Eräällä on seisomistukiteline, hän ei pysty seisomaan omin lihasvoimin, mutta vartalosta tuettuna valjain hän saa oman kehon painon jalkateriin asti vaikuttamaan. Henkilökunta juo sopivassa välissä mixed tea and bread -yhdistelmää, talo tarjoaa tämän, laittavat reilusti sokeria siihen. Olen opetellut sitä juomaan, vaikka en erityisesti sitä rakasta, mutta menee se, ei jaksa vaatia strong teata itselle.

Lounaan klo 12 jälkeen on sensory room eli pimennetty huone, jonne menevät ne lapset, jotka eivät ole opetusessa mukana. Siellä on täristävä makuualusta, vaihtuvia valoja ja ääniärsykkeitä ja sitten erilaisilla palloilla ja rullilla ja riippumaton avulla annetaan ärsykkeitä rauhallisessa tahdissa. Sitten onkin aika henkilökunnan lounastauon. Tänään lähdin lounaalta pois, ajattelin nostaa pienen määrän jenkkivaluuttaa varalta kun lauantaina pitäisi olla Sansibarille lento siis harkan jälkeen lomalle.

Illan pakersin mielenterveysharkan korvaustehtävää ja vähän ennen kymmentä illalla olin saanut asiat kuntoon. Koska mulla ei ole täällä omaa, parempaa läppäriä mukana, ajattelin, että en haluaisi pelleillä oppilaitoksen nettiyhdeydessä olevan onlinewordin kanssa ja pyysin opelta armoa, että saisin lähettää työn hänelle ilman xamkin vaatimaa pitkien tehtävien asiakirjamallia ja sen mukaista asettelua. Onneksi opettaja hyväksyi tämän erityistapauksen takia, että riittää kun asiasisältö on kohdallaan. Lähetin siis open arvioitavaksi tehtävän jossa piti käsitellä harkan ajalta myönteinen ja mielteinen kokemus ja toinen näistä piti perata tosi tarkasti, ajattelu, tunteet ja sitten piti ottaa riittävästi lähteitä ja teoriaa, miksi olen toiminut kuten olen toiminut ja ajatellut kuten olen ajatellut tässä valitussa tilanteessa. Olisin päässyt paljon helpommalla olemalla läsnä mutta en ole tähän ikään mennessä osannut ratkaista sitä, miten olen fyysisesti sekä Keniassa että Suomessa. No tietty, periaatteessa videoyhteydellä ehkä olisin voinut seminaariin osallistua, kuten jihinkin luentoihinkin voi osallistua, mutta en jaksanut edes selvittää, olisiko se ollut mahdollista.

Sellainen henkilö, joka on nilviäisiin ja muihin vastaaviin perehtynyt, voi sitten sanoa, mikä otus tää on. Sinä se aamutuimaan puoli seitsemältä päivän valjettua oli kiivennyt compoundin muuria noin metrin morkeudelle maasta. Tuota kotiaan se raahasi selässä mukana ja pituutta sillä on noin 12-15 senttiä, olisin arvioinut, kun en viitsinyt vieraan tontin muurin viereen mennä, otin kuvan noin kolmesta metristä.

Ke. 9.5.

Olin harkassa klo 6.40-17.00. Fyssari tarjosi kyytiä omalla 100 cc motskarillaan, olin menossa main tusty's kaupan edustalla sijaitsevaan pizzaravintolaan, jonne opettaja tulee myös. Kyllä oli sadekausi saanut tulvaa aikaan, fyssari ajoi sellaista reittiä, että parissa paikassa oli reilusti vettä kadulla. Sain opelta takaisin allekirjoitetut harkkapaperit. Aamulla puoli yhdeksän maissa olin pukemassa isoa erityislasta. Ihmettelin, että  miten tuntuu kuin olisi tikku jalassa, hetkeksi kipu meni pois mutta kohta palasi. Sanoin, että pitää katsoa, mkä on jalassa. Otin sandaalin ja nilkkasukan pois. Sukan sisältä tippui lattialle tuollainen puolestoista sentin mittainen toukka. Se oli purrut pienen palan ihosta rikki, sehän se pisti jalkaan. Noin seitsemän vuotta sitten eräs lähetystehtävissä Afrikassa ollut sanoi, että aamulla tulee ensimmäiseksi ravistella kengät tyhjäksi, jos skorpioni on mennyt yöllä kenkään. Mulle Afrikka opetti, että muistapa poika tarkistaa lattialla yön olleet sukat, että ei oleyöllä mennyt toukka sukkaan. Erityispoikien hoidossa olin mukana. Klo 21 oltiin kämpillä. 150 KSH teki kolmelta tut tuk asunnolle, pyyti kahtasataa, mutta tytöt olivat tiukkana ja suostuivat vain maksamaan 150. Pizzaa piti mun ja open odottaa noin 50 minuuttia, vähän ketutti kun tytöt söivät omiaan jo siinä. Kotona kämpillä havaitsin, että ope oli yhden allekirjoituksen unohtanut, laitoin viestiä, ttä se puuttuu. Tytöt olivat iltapäivällä Orongossa lähtiäisissä, kaikki saatiin muistopaidat ja kortit sieltä.

Tuollainen punainen toukka oli sukan sisällä jalkaa puremassa. Näitä on asuntomme alakerran vessassa ja sieltä toukka oli tietysti tullut huoneeseeni ja sukan sisälle. Ei mtään käryä, mitä tosta toukasta isona pitäisi tulla.

to. 10.5. 

Kello yhdelksältä alkavassa erityislasten osaston aamunavauksessa oli brittirouva mukana. Osaston supervisor sanoi minulle, että saan kertoa jotain, miltä täällä new Lifessa olo on tuntunut. Menin siinä möläyttämään, että olen pitänyt siitä, että täällä on selkeä kristillinen pohja, jonka perustalle toimintaa ja työtä tehdään, pidän siksi, että olen newborn believer. Tätä ei olisi pitänyt sanoa. Brittirouva innostui ja sanoi että niinkö, en tiennyt ja kerro tästä jotain. No siinä sitten rallienglannilla selvitin, miten olen vuosia sitten päässyt irti eräästä riippuvuudesta ja yliluonnollinen tapahtuma kohdallani veti minut sitten seurakunta-aktiiviksi, nykyään tosin opiskelu on kutistanut vapaaehtoistyöt vähiin, joskus aiemmin on jopa avioliittoleirillä tullut oltua veturina. Osastolla työskentelevä fyssari tuli jälkikäteen kiittelemään, että olin puhunut hyvin ja yksinkertaisesti ja tämä oli kuuleman mukaan ollut hyvä puheenvuoro. Pitää todeta, että pakkotilanteessa englannin puhuminen on sillai hyödyksi, että väkisin niistä oppii, mutta täällä mun pitäisi olla muutama vuosi, että englanti olisi luontevaa, vaikka ääntäminen on mitä sattuu niin sujuvasti puhuvat henkilöt kyllä saavat tolkkua jopa mun puheesta. 

Ólin erityislasten kanssa klo 13 asti, jolloin johtaja oli kutsunut meidät taloonsa lounaalle, hänen vaimo on erinomainen kokki. Riisiä, herkullista herne-papukastiketta, intialaista leipää, ei lättymallista naan leipää vaan kuohkeaa, vielä lämmintä, oliko se pita vai mikä lyhyt nimi, herkullista. Alkukeitto oli ja vielä sitruunakakkua ja papaijaa jälkkäriksi. Brittipariskunta oli myös lounaalla täällä ja muutama työntekijä myös, työntekijät söivät eri tilassa. Kolmen pyörteissä olin kävellyt keskustaan ja ostin gigan verran dataa lisää puhelimeen. Olin pyytänyt yhden kolmesta  paikallisesta ystävästä lounaalle, en itse jaksanut syödä mitään, mutta siinä jutusteltiin kun hän söi ja kun rahat oli tiukalla, tarjosin hänelle, että osta kaupasta urgent needs ja niin hän teki ja maksoin hänen laskun. Jäähyväiset on toisaalta aina niin haikeita, only God knows if we sometimes meet again. 

Otin vain alkukeitosta ja intialaisesta leivästä kuvan, ei kehdannut enempää kuvia ottaa kun johtajan talolla lounasta syötiin, aluksi ja lopuksi rukoiltiin.

Aamupäivästä yksi työntekijä kertoi kahden kesken lyhyesti oman tarinansa. Hän oli isosta lapsikatraasta ja äiti ei pystynyt pitämään kunnon huolta, ei ruokaa kunnolla ym. Tämä tyttö päätyi kadulle ja onni oli se, että katutyöntekijät pelastivat tämän tytön ja hän ei onneksi joutunut syvälle katulasten maailmaan, liima, päihteet, hyväksikäytetyksi tuleminen ym. Hän on kiitollinen, että nyt asiat ovat kunnossa, hänellä on työpaikka ja ok elämä, kiitti Jumalaa tästä. Meikäläisittäin 15000 KSH kuukausipalkka tuntuu vaatimattomalta, mutta paikallisten tulee säätää kulut sen mukaan, näin tämä rouva sanoi palkan olevan.  Ei sillä palkalla voi asua 25000 KSH kuussa maksavassa kämpässä kuten minä tässä opiskelijana, uima-allas ulko-oven takana ja vartioitu, muurilla eristetty compound. Toi suuri lasten määrä on tosi ongelma. Köyhä perhe ei pysty kustantamaan koulumaksuja kaikille lapsille, ruoka ja vaatetus on työn takana, että olisi edes perusasiat. 

Hyviä asioita tapahtuu: tänään täällä harkkapaikassa kävi äiti, joka oli tammikuussa hylännyt lapsensa. Viranomaiset olivat saaneet hänet jäljitettyä ja nyt hän on valmis menemään oikeuteen ja tahtomaan lapsen takaisin itselleen. Tämä on erittäin toivottu tilanne, mutta äärimäisen harvinaista. Juuri tämä lapsi minulla oli sylissä kun meitä oli neljä henkilöä oikeudessa ja tuomari myönsi sen tavallisen kuusi kuukautta aikaa viranomaisille selvittää asiaa. Todella oli koskettavaa kuulla kun muistaa, miten juuri tämä poikavauva oli erittäin itkuinen, koliikin tyyppistä itkua ja sitä ei saatu rauhoittumaan, oli kuiva, oli syönyt, ei kuumetta, mutta itkua tuli. Ja nyt biologinen äiti on käynyt katsomassa lasta, jonka hylkäsi. Uskon, että ilman kyyneleitä äiti ei tilanteesta ole selvinnyt. En nähnyt itse tilannetta, koska olin alakerrassa ja lapsen ja äidin kohtaaminen tapahtui yläkerrassa. Ei voi kun iloita, että olosuhteista huolimatta äiti on nyt lapsen puolella ja haluaa hänet.

Kello 11 oli uuden lahjoituksena saadun 11 kg pesukoneen juhla. Lahjoittajat kävivät pesulassa itse näkemässä koneen olevan töissä ja sitten pihalla olevassa katoksessa heille oli vähän tarjottavaa ja johtaja piti tietysti kiitospuheen. Tuon koneen kävin itsekin katsomassa ja työntekijä sanoi, että kone pesee noin tunnissa satsin ja kun siihen menee kohtuullinen määrä pyykkiä niin on siitä iso apu. Pyykkiä on valtavasti joka päivä. Yö- ja päivävaatteet ovat vain yhden päivän kerrallaan päällä. lisäksi kangasvaipat ja petivaatteet ynnä muu.

Oli myös sellainen ilonaihe, että näin omin silmin erään pojan, jolla delayed milestones autismin takia, että hän aina konttasi menemään ja tukea vasten sitten nousi.  Nyt poika otti pieniä askeleita, ikä on siellä parin vuoden huitteilla jo. Muistan, miten tämä poika oli aina syliin pyrkimässä kun olin toddlersien puolella. Nyt hän opettelee kävelemään, erittäin kiva nähdä.

Ehkä täällä on nyt tullut oltua sen verran, että erilaiset torakan tai koppakuoriaisen tapaiset otukset ei hätkäytä. En ehtinyt napata kuvaa tikkuaskin kokoisesta kopiksesta, joka paineli erityislasten osaston keittiön lattialla, oli tullut avoimesta ovesta, mutta se oli äkkiä kengällä nitistetty. Seinillä kiipeävät pikkuliskot ei tunnu enää missään.

Pe. 11.5. olin viimeisen harkkapäivän baby unitissa. Syötin ja puin vauvoja. Nyt on kolmessa viikossa tullut kolme vauvaa. Kyllä kolmepäiväinen on pieni, oli vielä navan sulkuklipsi paikoillaan. On tosi kivoja vaatteita kyllä pienillekin, tälläkin tytöllä oli pikkuruinen bolero, ihmettelin, että miten tää takki oikein on ja sanoivat, että se kuuluu olla sellainen lyhyt kun se on bolero, ei nuo naisten vaatetusasiat aivat räpsässä ole. Kuumetta oli yhdellä vauvalla ja yksi toinen oksensi juodun maidon täysin pois, tällä epäiltiin, että ei siedä laktoosia, kuten nyt on yksi muukin lapsi, hänelle jatkossa kokeillaan josko laktoositon maito pysyy vatsassa eikä aiheuta oireita. Käväisin toimistossa tekemässä pienen rahalahjoituksen harkkapaikkaan. Lahjoituksista pidetään erittäin tarkkaa kirjaa, lahjoittaja saa skannatun laskun, mitä on ostettu. Yksi supervisor valvoo muun työn ohella näitä, että lahjoittajan rahat menevät lyhentämättömänä oikeaan kohteeseen, kuten minä sanoin tässä tapauksessa vauvan nimen ja maidonkorvikkeeseen nämä rahat.

Opettaja soitti 12.03, että tavataan 12.30 Kisumu hotellin kohdalla, siihen sitten kiirehdin, vaihdoin nopeasti vaatteet ja hyvästelin osaston työntekijät ja ryntäsin toimistoon allekirjoittamaan uloskirjautumisen. Onneksi headnurse oli jo kymmenen maissa pyynnöstäni hakenut leiman tuntilistaan ja se oli valmiina niin pääsin nopeasti singahtamaan ulos. Jätin omat työvaatteet New Lifen pyykkikoriin, käyttököön kuka haluaa, mulla on toinen pari vielä kotiin vietäväksi, mtta ei sille käyttöä pitäisi olla kun viimeisen harkan teen psykiatrisessa sairaalassa ensi syksynä tai alkutalvena. Pääsinpä loppuhehkutuksista pois, olen vähän vaivautunut kun on huomion keskipisteessä. Kadulle kun pääsin, ei boda bodaa mailla halmeilla, lähdin kävelemään kiiruusti kohti keskustaa. Eka motari kun tuli vastaan niin vilkutin erittäin selvästi, tämä oli siviilipyörä, joku taiteilija, joka maalaa tauluja ja myy niitä Impala parkin lähellä tienhaarassa. Tarjosin lyhyestä matkasta 100 KSH niin suostui viemään kohtauspaikalle kun aikaa oli vähän. Onneksi tavoitin open ja sain nimen paperiin. Sitten toivotin hyvästit ja blessings hänelle ja kävin kaupassa keskustassa, sitten otin 50 KSH bod bodan kämpille. Tässä se harkka nyt oli. Viimeinen päivä takana ja New Lifen leima tuntilistassa. Kämpillä vähän ruokaa ja sitten suihkuun ja tunnin päikkäreille. Olin niin väsynyt niukoista yöunista, että oli taivaallista oikaista raato sängylle tunniksi. 

Illaksi on sitten pakkaamista. Kirjoitan tätä klo 20.50 perjantai-iltana ja tavarat on pakattu, vain läppäri ja pari laturia on tuossa odottamassa että pääsevät huomenna muiden tavaroiden seuraksi. Pitää tunnustaa, että tullessa ollut tavaramäärä ei olisi mahtunut tähän laukkuun. Lahjoitin paikalliselle henkilölle mun vanhan lentolaukun ja muutamia lämpimiä vaatteita, kuten pakasta vedetyn vetoketjullisen collegetakin ja yhdet pukukengat, jotain collegehousuja parit ja oli jotain muutakin. Säästänpä 25 dollaria kun ei mene laukkumaksua ja pienellä palkalla elävä, leskeksi jäänyttä äitiä taloudellisesti tukeva henkilö sai jotain apua itselleen. Tämä tuttava esitteli minut äidilleen, joka asuu 1500 KSH kuukausivuokralla. Alkeellisessa talossa on sähköt, mutta leskirouva ei pysty ostamaan sähköä pienillä tuloilla, mitä sipulinmyynnistä saa. Lisäksi osa lapsista vielä kouluikäisiä ja on koulumaksua ja muuta.

Lento on 13.55 lähtö Kisumusta eli ei edes kovin varhain tarvi nousta.

Tuli pidettyä tunnesyömisen perinnettä sen verran yllä, että kun sain open nimen harkkaan niin kaupasta ostin perjantaipullon asemesta suklaalevyn. 

Mutta nokka kohti uutta. Tansaniaan kuuluvalle saarelle pitäisi lauantai-iltana klo 21 kiepeillä kone laskeutua. Siellä tunetaan amerikan dollari ja tällaiset rahat. Katsoin jostain taulukosta, että toi 10000 vastaa euroissa noin 3.67 euroa eli aika suurilla luvuilla pelataan. keniassa oli helppo ottaa kaksi nollaa valuutasta pois niin sai eurot karkeasti, mutta nyt on eri juttu.