Ma. 19.3 aloitin toddlers unitissa. Nuo yli yksivuotiaat ovat very mobile..ovat vain silmänräpäyksen aloillaan ja taas mennään. Itkua, taistelua leluista, toisen lapsen lyömistä ja ärsyttämistä ynnä muuta...kun katselee noita pieniä lapsia, olivatpa täällä Keniassa tai Suomessa, niin samalta näyttää. Kirjasin päivän tunteeksi riittämättömyys. Hattua nostan hoitajille, joilla oltava erittäin hyvä pinna. Seurasin hoitajien työskentelyä. Ymmärsin nopeasti, miksi mulle sanottiin "don´t carry him/her." Muutama lapsi oli sellainen, joka tekeytyi avuttomaksi ja tahtoi tulla kannetuksi ja sylissä pidetyksi. Eka ajatus oli mulla että tottakai otan syliin ja lohdutan, mutta henkilökunta sanoi, että päivärytmi on pidettävä kasassa ja jatkuvasti syliin pyrkiviä on myös torjuttava, jotta aikataulut eivät pahasti petä. Havaitsin, että hoitajilla oli lempeys ja lujuus mielestäni oikeassa suhteessa. Tosiaan hoitajat tekevät laajalla sydämellä töitä ja pitkää päivää 7-7 on vuorot. Lounastauolla näytin erityislasten osastolla omalta läppäriltä kuvia Suomesta ja joitain videoita luonnosta ja vuodenajoista. Näytän uudelleen jonain päivänä kun saadaan kaapeli läppärin ja tietokoneen väliin.
Olen paikalliseen teehen totuttautunut. Brewed tea, johon maitoa ja sokeria. Olen huomannut joinain päivinä, että ei meinaa silmät pysyä auki kun lounastauko on noin 13-14 välillä ja sitten taas töitä siitä eteenpäin. Olen syönyt tarjottua vaaleaa leipää ja omia eväitä Kyllä väsytti kun olin auttamassa päivähedelmän tarjoilussa ja syöttämisavussa ja sitten iltapäivän leikkihetkessä päivälliseen asti, joka tarjotaan klo 17.00.
Ti 20.3 Edelleen päivän tunne on riittämättömyys. Kun vain olisi mahdollista ottaa talteen tuo lasten energia aikuisna käytettäväksi. Sairaanhoitajalta kysyin lääkitysasioista. Kuuden maissa aamulla ja illalla jaetaan lääkkeet. Kaksoistarkastusta ei ole käytössä. Jätän vaipanvaihdot hoitajille pääosin, mutta pitihän se kokeilla..on kömpelöä kun ei ole aikoihin enää tarvinnut noita juttuja hallita. Käytän vaipanvaihdon tilanteessa hanskoja, mutta paikallisesti näin ei aina ole.
Ke. 21.3 Senior supervisor tuli hetkeksi juttelemaan kanssani. Pyysin, että hän voisi huomenna lounastauolla jutella ja kysellä jotain. Lounastauolla näytin erityislasten osastolla lisää videoita Suomesta. Kerroin jotain samalla asioista, jotka on eri tavalla kuin suomessa. Äitiyspakkaus on vaikkapa yksi erikoisuus. Hoitajat ovat niin tehokkaita, että ajoittain tulee tunne, että olen vain tiellä. Mutta harjoittelu tämä onkin vain ja minusta ei olekaan tarkoitus tulla lasten hoivan osaaja, vaan sairaanhoitaja, jonka syventävä jakso on tulevana syksynä lasten ja nuorten psykiatrinen hoitotyö.
Noita pieneläimiä on paljon, tosin nautojakin on jonkun verran. Ja vuohia.
To. 22.3 Lounastauolla senior supervisor selitti laitoksen toimintaa ja esimiessuhteita. Paikallinen tapa on, että erotessa usein paikallinen henkilö tahtoo rukoilla vierailijan puolesta ja niin nytkin. Ajattelin, että on kohteliasta tehdä samoin ja sanoin rukoilevani suomeksi hänen puolestaan niin hän saa kuulla, miltä suomen kieli kuulostaa. Halusin ottaa erityisesti puheeksi erityislasten tulevaisuuden. Hallitus ei tue heitä, vaikka lain mukaan kuulemani mukaan heille kuuluu tietty avustus, mutta nyt sitä ei ole saatu. Kaikessa ollaan lahjoitusten varassa. Aikuisikää kohti kasvavien lasten asia on jotenkin ratkaistava. Tämän harjoittelupaikan toiminta-ajatus on hylättyjen lasten pelastaminen aina adoptioon asti. Aikuiseksi kasvavat erityislapset tarvitsevat joko ympärivuorokautisen hoivan tai osa heistä tätä vähemmän tukea. Tällaisen palvelukonseptin järjestäminen on uusi asia. Tarvittaisiin kiinteistö, henkilökunta ja niin edellen. Tilanne on uusi ja tulee ratkaista muutaman vuoden kuluttua.
Pe. 23.3. Olen tänään lähdössä yövuoroon ja olen asunnolla aamupäivän. Kirjoitin harjoittelutavoitteiden lomakkeelle tietoja englanniksi. Sähkökatkon takia yhteinen päivällinen ei ehtinyt ennen lähtöäni iltakuudeksi harjoittelupaikkaan. Otin näkkileipää ja tonnikalaa. Kävelin harjoittelupaikkaan ja vauvojen osastolle oli tullut lyhyessä ajassa kolme vauvaa lisää, nyt vauvoja on kuusi kappaletta, vanhimmat tammikuussa syntyneitä. Siinä sitten headnursen kanssa hoidtaan vauvoja. Yksi vauvoista saa kuumetta yöllä ja seuraan, kuinka sister antaa parasetamoli-ibuprofeeni osaaliliuosta. Aamulla kuume on laskenut kaksi astetta ja oli 36,6. Näin myös pakallisen tavan imeä nenän eritteet pois. Kysyin valmisteesta, jota vauvat saavat ja kirjaamiskäytännöistä. Perehdyn lasten kansioihin myöhemmin, samoin treatment sheetit aion lukea läpi, jotta saan yleiskuvan lääkehoidon ja lääkärin toiminnan. Seuraan aamulääkeiden jaon valmistelut. Tosiaan ei tulostettu LÄÄKEO -välilehdeltä listaa osastolääkityksistä, vaan luettiin käsin kirjoitettua treatment sheet -korttia.
Surullista, että vauvoja hylätään. Sain kuulla, että jotkut äidit hylkäävät vauvan siinä vaiheessa, kun syntymän jälkeen on tehty HIV rapid test ja tulos ollut reaktiivinen eli positiivinen. Joissain korteissa luki, että good samaritan oli toimittanut löytämänsä vauvan poliisiasemalle. Näinkin viikolla yhtenä aamuna kun laitoksen sosiaalityöntekijä pakkasi aamulla ennen seitsemää pienen vauvan kantokassia ja valmistautui lähtemään hakemaan vauvaa, joka olikin nyt hoidettavien joukossa tänä yönä.
La 24,3. Aamuhan sieltä tuli yövuoron jälkeen. Kuten tiedetään, näitä pieniä syötetään 3 h. välein. kello aamukolmen syöttöjen jälkeen oli lupa oikaista selkää sohvalla. Sainkin nukuttua ehkä tunnin ja vartin. Toisen pätkän sain nukuttua ennen aamukuutta, ehkä puolisen tuntia. Headnurse sanoi, että hän herää vauvan itkuun ja uskaltaa ottaa torkut. Näin olikin. En ollut itse kuullut mitään kun hän oli käynyt syöttämässä ja vaipat vaihtamassa parilta vauvalta ainakin. Vauvat kun eivät aina suostu olemaan nälköisiä tarkasti kolmen tunnin välein, vaan tekevät omia sovelluksia ohjesäännöstä. Huvitti, kun pe. iltana moikkasin erityislasten osaston työntekijöitä, varoittelivat, että et pärjää aamuyöllä lyhythihaisella. Sanoin, että etsin sitten jotain. Totruus oli, että aamuviideltä, ennen auringonnousua, kun on kylmintä, oli kuiteski 18 astetta plussaa eli ihan ookoo. Sanoinkin lauantaiaamuna näille työntekijälle että ei ollut kylmä ja olin ennemminkin sweaty kuin kylmissään. Puoli kahdeksan maissa raportti päivävuoroon tulleesse sairaanhoitajalle, Sitten kämpille. Sain ihme kyllä nukuttua puoli ysistä puolille päivin.
Söin eilistä perunasalaatia ja parsaa ja vahingossa kahden ihmisen lämpimät voileivät, toiset oli toiselle varattu. Taas oletin asioita. Jääkaapissa oli kaksi samanlaista alumiinifolioon käärittyä nyyttiä päällekkäin. Oletin, että alimmäinen on samaa kuin päällimmäinen. Alimmainen olikin mandaaseja eli paikallisia munkkeja. Piti anteeksi pyytää leipiä ilman jääneeltä. Tää yhteisöasuminen, 7 henkeä amasa talossa, teettää joskus pieniä tilanteita, joita ei oman perheen kanssa asuessa voi tulla, mutta tää oli ennalta tiedettyä ja ei siitä sen enempää. Tällä viikolla illalla usein kun pimeys tulee, niin salamoi ja ukkostaa ja sataa vettä. Päivällä ei ole tällä viikolla satanut. Kivaa, että Suomessakin alkaa kevään merkkejä kuulemaan mukaan olla, vaikka kylmää ja lunta on ihan tarpeeksi. Päivälämpötilojen kipuaminen nollan kieppeille, jopa plussalle on kiva asia. Kysyin yöllä sisteriltä, voiko joskus olla niin kylmää kuin vain plus 10 ja sanoi, että on se joskus mahdollista. Että tällei täällä. Kertoivat, että täällä oli erittäin kuivaa vielä helmikuussa mutta nyt sateet virvoittavat ja kukat kukkii kuin keväällä tai kesällä ainakin.
Käväisin kaupassa iltapäivästä ja kuljin pikkukatua, jonka varrella oli pikaruokaa ja varrasruokaa. Kyllä yrittivät saada syömään heillä. Mennessä kävelin keskustaan pari kilsaa, mutta tullessa pois otin boda.bodan. 50 KSH teki yhteen suuntaan matka. Onhan se erikoista ilman kypärää painella motskarin takaosassa istuen.
