Ma. 2.4 Olin toisen pääsiäispäivän Bethel housen poikien kanssa. Aamulla menin ensin aamuhartauteen main compoundille ja sieltä kävelin puolisen kilometriä poikien asuntolaan. Kahdeksalta oli aamupala: mixed tea ja leipää. Oleiltiin ulkona aamupalan jälkeen kunnes oli mopattu, sitten pojat jo halusivat päästä katsomaan elokuvia ja mikä heitä nyt kiinnosti, jotain paikallisia nuorisomusiikin artisteja kuuntelivat. Räppiä heidän äidinkielellä kuuntelivat myös. Ostin sunnuntaina kahdet tavalliset pelikortit ja pari kolme helppoa korttipeliä opetin heille. Pojilla on ajanvieton ongelmia luulen, sillä telkkarista näkyy vain yksi kanava. Nyt huhtikuun ajan pojilla on koulusta lomaa toukokuun alkuun, joten ajanviettoa pitäisi keksiä.

Tänään näin paikallisen tavan käsitellä tuoretta lihaa. Puolenpäivän maissa New Lifen pakettiauto ilmaantui pihaan ja sieltä tulee keittiövastaava lasten yksiköstä driverin kanssa. Tuovat nyljetyn, teurastetun vuohen ruhon sellaisenaan ilman mitään kääreitä. Kaksi poikaa ovat vastuussa keittiöstä, joten housemama määrää heidät pilkkomaan vuohen kattilaan sopiviksi paloiksi. Nurmikon päälle laitetaan aaltopahvin palanen ja työvälineenä ovat machete-veitsi ja kaksi tavallista leikkuuveitseä. Raatokärpäset pyörivät villisti lihapalasten kimpussa. Työ tehdään suorassa auringonpaistessa. Aikaa menee noin tunti tai vähän yli. Kun kaikki on pilkottu kattilaan, lisätään vain vettä kattilaan ja kattila lämpenemään.

Kämpille pääsin noin viideksi. Aloin heti paistamaan lettuja kun eräs tytöistä oli tehyt taikinan valmiiksi. Täytteeksi tuli sipulia, kurpitsaa ja papuja. Letut pysyivät huomosti kasassa ja oli vaikeuksia paistaa ja varmistaa letun eheys.  hajonneita lettuja tuli melko monta, kyllä ne kelpasi muillekin ryhmäläisille, mutta söin niitä itsekin melkoisen kasan ja jäi seuraavaksi päiväksikin vielä tähteeksi. Täytteet olivat hyviä:  lihaa ei ole pakko syödä, kyllä proteiinit löytyy muistakin lähteistä. Tämä vanha totuus tuli taas toteen näytettyä.

Ti. 3.4. Olin tänään erityislasten osastolla. Harmittava yhteensattuma kävi kun head nurse olisi tahtonut minut mukaan neurologiselle poliklinikalle kolmen lapsen käynnille siellä tänään. Oli asunnon muutto ja pakkausjutut tälle illalle ja keikka olisi kestänyt iltaviiteen niin jouduin sanomaan että, muuton takia en pysty tulemaan mukaan. Harmi kun juuri olin tahtonut että pääsisin näihin reissuihin mukaan mitä tulee. Olin isojen poikien hoidossa mukana, ovat pyörätuolissa kaikki kolme. Sitten on pari poikaa, jotka ovat autismikirjon diagnososin alla ja ovat koulua käyviä ja yksi pieni CP-poika. 

Menin lounastunnilta suoraan kämpille ja aloin rauhassa pakkaamaan tavaroita. Iltaviiden maissa sain pakattua ja hieman tavaraa jätin tyhjään huoneeseen, jonne siis palaan kun vaimo on poistunut Keniasta. Vaimon talviloman ajan asun erillään muusta ryhmästä. Laitoin viestiä eräälle tuk tuk -kuskille, jonka numero mulla oli, mutta hän ei vastannut, niinpä menin vain Ring Roadin varteen matkalaukun, ison kassin ja repun kanssa, Eka boda-boda -mies bongasi mut ja sovittiin satasen hinnasta. Hän köytti matkalaukun tavaratelineelle ja siinä sitä pääsin hotellille. Oma prosessi oli se, että kesti puolisen tuntia, että löysivät varauksen ja sain avainkortin ja pääsin huoneeseen. Ikävä juttu on se, että joudun kulkemaan kumipyörillä harkkapaikkaan, koska en ala kävelemään viittä kilometriä suuntaansa ainakaan aamulla. Edelliseltä majoituspaikalta oli vaivatonta kävellä keskustaan, koska oli niin lähellä. Nyt hotellilta ei tarvi lähteä ruokakauppaan, koska kauppa on aivan vieressä, mutta harkkaan ja keskustaan pitää ottaa boda-boda tai tuk-tuk. Toisaalta yhteiskäyttöinen tuk-tuk maksaa hotellilta keskustaan sen 20 KSH, joten kulkeminen ei maksa paljoa, jos hyväksyy tuntemattomia ihmisiä samaan kulkuneuvoon.

Ke. 4.4. Olin erityislasten osastolla 7-12.30 töissä ja sitten lähdin etukäteen varatulla tuk-tukilla lentokentälle vaimoa vastaan. Kuski odotteli vajaan puoli tuntia ja vaimon kone saapui noin vartin myöhässä. Sitten päästiin lähtemään hotellille. 

Lentokentällä odotellessa konetta havaitsin taas yhden linnun, joka oli outo minulle. Koneen tuloa oli katsomassa iso liuta koulupukuisia koululaisia, varmaan pari-kolmekymmentä. Kentälle ei ajeta kuten meikäläiseen S-markettiin. Aseistettu poliisivartio pysäytti puomilla tuk-tukin ja kysyi millä asialla. Kun selitin, että vaimo tulossa Nairobista ja menen häntä vastaan, niin sillä selityksellä pääsi läpi, eikä ruumiintarkastusta tehty.Hotellilla käväistiin ja lähettiin takaisin keskustaan, jotta vaimolle saatiin Kenian puhelinliittymä ja datapaketti hommattua. Syötiin pizzat ja palattiin kämpille. Mullakin on matkalaukku purkamatta.

To. 5.4.menin aamulla 100 KSH maksavalla tuk-tukilla harkkaan, jossa olin 13.30 asti. Teen nyt lyhyempää päivää, että ehtii olemaan vähän aikaa vaimon kanssa. Tulin hotellille boda-bodalla. Lähdettiin sitten vaateostoksille ja muutamia hyviä vaatteita löytyi kohtuulliseen hintaan. Syötiin ravintolassa, jossa ei anneta tippiä, eikä tippiä ollut lisätty ruoan hintaan. Soitettiin meille tuttu tuk-tuk -kuski viemään hotellille. Muutamilla erityislapsilla on päiväohjelmassa kävelyharjoituksia kävelytuen kanssa. Lapsi laitetaan telineen valjaisiin, jolloin  jaloille ei tule kehon painoa ja jalkoja on helppo käyttää. Yksi lapsi seisoo seisomistuen varassa noin puolisen tuntia. Tämäkin tyttö käyttää lastenrattaita, eikä kykene itsenäiseen kävelyyn, vaikka on jo noin viisivuotias.

Vähintään kerran viikossa keittiön vastaava käy autonkuljettajan kanssa ruokaostoksilla. Olen oma-aloitteisesti mennyt auttamaan tavaroiden kantamisessa sisään. Nytkin tuli säkillinen pottuja, yleensä irish potatoa ja sweet potatoa. Sitten tuo banaaniterttu on niitä keitettäviä banaaneja. Sipuleita kassillinen ja kolme vesimelonia. Niin ja jauhoja tietysti iso määrä myös jotka ei kuvassa.

Pe. 6.4. Aamulla selvisi, että torstain ja perjantain välisenä yönä poliisi oli tuonut hylätyn vauvan yövuorossa olevan sairaanhoitajan hoiviin. Nyt on seitsemän tämän vuoden puolella syntynyttä vauvaa hoidettavana. Uuden vauvan tullessa, hänet pidetään eristyksessä eri huoneessa kuin muut vauvat muutaman viikon. Aamuhartaudessa supervisor pyysi minua rukoilemaan hartauden loppurukouksen, joka tehdään piirissä sisten ja käsi kädessä. Tein työtä käskettyä, mutta koska englanti ei ole sydämeni kieli eli en ajattele englanniksi, rukoilin osin suomeksi ja osin englanniksi. Kieltaitoni on sen verran alkeellinen, että en luontaisesti ajattele englanniksi vaan äidinkielellä, siksi luulen, että puheen tuottaminen ei ole niin sujuvaa kuin sen tulisi olla. 

Menin 20 KSH maksavalla yhteistuk-tukilla Ring roadin risteykseen ja sieltä harkkapaikkaan yhden työntekjän kanssa samalla boda-bodalla kun hän sattui samaan tilanteeseen kun olin hintaa kyselemässä. Satasella mentiin noin kolme kilsaa.

Vähän ripsutteli vettä aamupäivästä, mutt asilti lähdettiin kävelyretkelle. Opettajalla oli mukana iso kuvakirja, jossa oli tarina tytöstä, joka laittoi pään päälle koriin 7 hedelmää ja villieläimet pihistivät yksi kerrallaan hedelmän korista. Lapset vastasivat, mikä eläin oli varas ja minkä hedelmän varas vei ja montako hedelmää on jäljellä jne. Vähäinen sade loppui ja emme kastuneet. Käveltiin noin puoli kilsaa ja tien laitaan nurmelle levittivät pari huopaa, joiden päälle kävelevät lapset istuivat. Rattaissa ja pyörätuolissa olevat lapset istuivat niissä missä olivat. Kahden maissa lähdin pois harkasta. Head nurse ilmoitti, että olen viimeisen viikon toddlersien kanssa. Sanoin, että tarvitsen aikaa kirjoittaa raporttia johtajalle havainnoistani. Ensi viikolle pitää open kanssa sopia aika puhelinkeskustelua varten. Tavoitteiden saavuttamisesta puhutaan. 

Hotellille ja sitten kauniimman puoliskon kanssa kaupungin keskustaan Tusky´s tavarataloon. Jotain kivoja vaatteita oli siedettävissä hinnoissa alennusmyynin takia. Naisille tosiaan löytyy kivan näköisiä afrikkalaisesta kankaasta ja kuvioista tehtyjä vaatteita. Syötiin kauppakeskuksen B-siivessä, jonka ravintola on tunnettu siitä, että siellä maan tavasta poiketen ei jätetä tippiä, kuten saatoin mainita jo jossain edellä. 

La. 7.4. Aamu-uinti altaassa, ihan kivaa teki. Laitoin aamupävällä kuntarekryn hakemukseni edistämiseksi viestiä psykiatrisen sairaalan asiakaspalvelupäällikölle. Paha mennä kuntarekryn haastattelupäiviin kun olen fyysisesti päiväntasaajalla ja pitäisi olla Kouvolassa. Tunnen itseni lähes tumpeloksi kun huhtikuun alussa mulla ei ole lukkoon lyötyä kesätyötä aimpien vuosien tavoista poiketen, mutta paikkakunnan muutto juuri ennen Afrikkaan lähtöä sotki kesätyökuvioita. Uskon, että ainakin perusperus hoitotyötä löytyy jos ei sh-sijaisuuteen onnistu pääsemään. Vanhasta kesätyöpaikasta jo puhuttiin sh-sijaisuutta kun opintopisteet riittää, mutta nyt olen ihan nollatilanteessa kun ei ole paikkakunnalla suosittelijaverkostoa. Mut ne on sitte edessä kun täältä kotiutuu toukokuun lopussa Suomeen. 

Päivällä pistäydyttiin keskustassa kun mulla on puhelimen data loppunut ja koko verkkoyhteys kadonnut, vaikka on airtimea jäljellä niin en voi soittaa. No siellä Safaricomin liikkeessä ei apua tullut. Kehotettiin tulemaan toisena päivänä. No, mun pitää maanantaina sinne mennä. Vähän kierreltiin tienvarsimyyjiä ja syötiin ravintolassa.

Ajateltiin ostaa kämpille pari makeata pullaa. Pari mandazia ja noi mitä kuvassa. Toi kolmiomallinen oli rapisevan lehtitaikinan tapaista mitä kotimaassa on kaupan tähtitortut ja vastaavat. Mandazit on vähän meikäläisen munkin tapaisia mutta ei ole sokerissa pyöritelty, on kyllä rasvassa paistettu. Näitä jos vetäisi vakituisesti, saisi vesijuosta altaassa kilsan tai pari vastapainoksi. No, pitihän se paikallinen makea maistaa. Jäätelö on asiallista täällä, vaikka on sillä hintaa Suomen tasoisesti. Ei oo pakki menny sekaisin jätskeistä eikä hotellin kuumista makkaroista, joita aamupalalla toisinaan on. Huoneen hintaan kuuluva aamupala on kiva. Aamupala tosin alkaa vasta 6.30, joten töihin menevälle liian myöhään. Nyt jätinkin respaan kirjallisen toiveen, että saisi ensi viikolla aikaistetun aamupalan, saa nähdä, toimiiko.

Su. 8.4. Käytiin paikallisen nuoren parin kanssa ulkona syömässä ja hippoparkissa sekä aamusta katsomassa, millaista sunday serviceä keskustan laitamilla peltisessä pienessä kirkorakennuksessa pdetään. Musiikki ja rytmi, on siinä eroa. Kun kotimaassa vedetään urkusäestyksellä vaikka mollivetona virsi 361 Koska valaissee kointähtönen mua köyhää kerjääjää? Koska päättyy matka yöllinen, on yhä hämärää? Taivaalle nostan yhtenään katseeni kaipaavan. Valoa jos en näekään, sen tiedän loistavan. Onhan se juhlallinen ja kaunis ja asiaa siinä sanoissa on, mutta on vähän toinen poljento, kun paikalliset taputtaen saavat sellaisen rullaavan laulun päälle, se ikäänkuin pulppuaa tsestään. Olihan siellä peltirakenteisessa kirkossa sähköinen kosketinsoitin, jolla worshipia normisti säestetään, mutta sitä ei käytetty. Tilaisuus jatkui hääjuhlalla, joten emme jääneet iltakuuteen asti paikalle.

Paikalliset ystävät hoitivat tinkimisen hippoparkissa ja sen halvempaa hintaa kuin 1500 KSH kahdelta ja vain me suomalaiset veneessä, emme saaneet, mutta suostuimme nyt tuon ulkomaalaishinnan pulittamaan. Jos veneessä olisi ollut useampia, olisi hinta ollut luultavasti huokeampi. Olihan niitä otuksia kiva bongata vedestä. Rannalla kasvaa muinaista paperin tekotarvetta eli papyrusta. Tuli oltua Viktoriajärvellä veneessä, uimaan sinne ei saa tietenkään mennä skistosomiaasin eli bilhartsian takia. Tämä tauti on malarian jälkeen yleisin trooppisten alueiden loistauti. Aiheuttajamadon toukka-aste tunkeutuu makeassa vedessä uivan ihon läpi ja saa aikaan mm. kuumetta ja virtsa- ja suolisto-ongelmia. Muutamat suomalaisetkin saavat vuosittain taudin uituaan tropiikissa makeassa vedessä.